Muistolauseet

Hautaustilaisuudessa on tapana kunnioittaa vainajan muistoa laskemalla kukkalaitteet ja seppeleet arkun läheisyyteen siihen varattuna aikana. Kukkalaitteen muistosanat kirjoitetaan korttiin tai kangasnauhaan. Kukkalaitteen voi laskea myös ilman korttia ja nauhaa hiljentymällä hetkeksi sen jälkeen kun kukkalaite on asetettu arkun läheisyyteen.

Kukkalaitteen tai seppeleen muistosanat jaetaan kahteen osaan;

omistusosa:

”Matti Meikäläistä muistaen
Pekka ja Pirjo perheineen”

ja muistolauseosa:

”Jokainen päivä on yhtä lähellä
ikuisuutta”

Kukkalaite voidaan laskea myös pelkästään omistusosalla varustettuna.

Kukkalaitteen omistusosia

Kiitos äiti (isä) rakkaudestasi
Kiitollisena äidille (isälle)
Kaivaten sinua äiti (isä)
Rakkaudella äidille (isälle)
Äitiä (isää) muistaen
Äidin (isän)muistolle
Suurella rakkaudella
Muistosi säilyy aina
Olet aina sydämessäni
Rakastettu – kaivattu
Kiitollisena muistaen
Syvästi kaivaten
Jälleennäkemisen toivossa
Lepää Herrasi huomassa
Lepää rauhassa
Jumalan rauhaa
Rauhaisaa lepoa
Hyvälle naapurille

 

Muistolauseita

1. Aamunkoitosta iltaruskoon
kulkija elämän taivaltaa.
Määränpäähän saapuessaan
uneen rauhaisaan vaipua saa.

2. Aikamme on lyhyt,
syttyvä, sammuva liekki.

3. Aurinko laskee, jo pitenee varjot,
aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin…

3. Kari Rydman

4. Auta meitä Herra,
meidän Jumalamme,
sillä Sinuun turvaudumme.

5. Ei häntä, jolta tähdet radan saa,
voi ihmisajatukset taivuttaa.

5. Saima Harmaja

6. Ei kuolema ole arvoitus,
joka kerran ratkeaa,
se on ihmisen ihana oikeus
taipaleensa tehtyä nukahtaa.

7. Ei mikään voi kuolla. Ei kukat ei
tuuli ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee ja kukat jää
taakse ja muualla tuuli soi.

7. Aila Meriluoto

8. Ei pelkoa taivaassa,
vain rauha ja ikuisuus.

9. Elämän ja armon
olet sinä minulle suonut.

9. Job. 10:12

10. Elämän kirjaan merkitty on
kuoleman hetki ja syntymän.
Älä pelkää, ihminen,
kuolemaa – se yhä jatkuvaan
elämään vie.

11. Elo mainen kun iltaan raukes,
oli tyyntä ja rauhaista niin.
Joku portti vaan hiljaa aukes
ja se iäksi suljettiin.

12. Enää takas tahdo en,
kaipaa en elämää.
Kevyt kulkea on…
Miten soi sävel ilmojen huilun,
miten soi urut tuulien.

13. Enkelit soittavat kellojaan,
sua oottaa luokseen jo Luoja.

14. Ethän kärsi kuin muut
Sulle kukkivat puut
Sulle lintuset laulavat.
Saat kuulla enkelten lauleloita.

15. Hauras hellä ihmissydän
uupui mielin väsynein
antoi hyvä päivä tietä
kantoi kotiin eksyneen.

16. Heittäkää kaikki murheenne
hänen päällensä,
sillä Hän pitää teistä huolen.

16. 1.Piet. 5:7

17. Herra on antanut meille elämän,
Hänen kädessään on myös
lähtömme hetki.

18. Herra otti hänet turvahansa,
varjelee häntä kuin silmäteräänsä.

18. 5. Moos 32:10

19. Herra varjelee sinun
lähtemisesi ja tulemisesi
nyt ja iankaikkisesti.

20. Herra, kädelläsi uneen painan pään,
kutsut ystäväsi lepäämään.
Käsi minut kantaa uuteen elämään,
ikirauhan antaa, valoon jään.

21. Hetket hiljaiset jälkeesi jäivät
kullaten muistojen kirkkaimmat
päivät.

22. Hiljaa siirrymme lepoon iäiseen,
Luojan suloiseen suojelukseen.

23. Hiljaisuuden äärellä,
sä miksi käyt näin varhain.
Ain sydämissäin sinusta,
säilyy muisto parhain.

24. Hyvä paimen rakastaa pientä,
pientä karitsaa.
Kantaa kunnes laskee sen,
helmaan isän taivaisen.

25. Hyvän ihmisen muisto
miten mieltä se lämmittää,
miten aina sen soinnusta sieluun
sävel pieni soimaan jää.

26. Hyvyyden voiman ihmeelliseen
suojaan olemme kaikki kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen
Luojaan, yhdessä käydä uuteen
aikaan nyt.

27. Hän hoivan hellän antaa,
tää Paimen turvainen.

28. Hän, joka antaa surun
antaa myös lohdutuksen.

29. Hän sinne eeltä lähti
mua siellä odottaa
on hellä johtotähti
lähemmäs Jumalaa

29. Otto Manninen

30. Ihana on se tie,
joka meidät rauhaan vie.

31. Ihminen on kuin tuulen henkäys
hänen päivänsä kuin pakeneva varjo.

31. Ps. 144:4

32. Ihmiset niin vaiti kulkee,
varjot on niin lempeät.
Hiljaa uutimia sulkee
kädet näkymättömät.

32. Elina Vaara

33. Levolle lasken, Luojani,
Armias ole suojani.

34. Ja Henki ikuinen
taa tuonen virran kantaa,
päin rauhan suurta rantaa
vie pienen ihmisen.

34. Martti Korpilahti

35. Ja kerran tuskaa vailla
hän herää uuteen elämään.

36. Ja rauhan maa
iankaikkinen kangastaa vastaan.

36. Aleksis Kivi

37. Jokainen päivä
on yhtä lähellä ikuisuutta.

38. Jokaisessa poisnukkuneessa
ystävässä me kadotamme osan itses-
tämme, usein juuri parhaan osan.

39. Jumala ei koskaan sulje ovea
aukaisematta toista.

40. Jumala on minun sydämeni kallio
ja minun osani iankaikkisesti.

40. Ps.73:26

41. Jumalan kämmenellä
ei pelkää ihminen.
Jumalan kämmenellä
ei kukaan ole turvaton.

42. Jumalan valtakunta on vanhurskautta
ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.

43. Jäi jälkeesi kaipuu
jäi sanaton suru.

44. Jätti jäljen ihanan,
kaaren kauniin, loistavan,
lensi syliin Jumalan.

45. Kahtaalle kulkee joka tie,
jostakin pois ja jotain liki vie.

46. Kaikella on aikansa,
mutta ihminen ei tunne
Jumalan asettamia aikoja.

47. Kaikella on päämääränsä
ja lopulta kaikki on oleva valoa.

48. Kaiken tänne jätän
rikkaan kauniin maan.
Nousen taivaan sineen
ruskoon punertavaan.

49. Kaikki elon siteet kerran katkeaa,
muistojen kauniit kiteet ainiaaksi jää.

50. Katso, niinkuin savi savenvalajan kä-
dessä, niin te olette minun kädessäni,
sanoo Herra.

50. Jer. 18:6

51. Katsoi Herra ajan täyttyneen
kutsui luokseen väsyneen.

52. Kauneinta on hämärtyessä illoin.
Kaikki taivaan rakkaus silloin
kerääntyy valoon tummuvaan….

53. Kauniina nauhana vuosien päivät
helmenä jokainen muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis,
helmist´ei yhdenkään kadota sallis.

54. Kauniit muistot eivät koskaan kuole,
eivätkä milloinkaan jätä yksin.

55. Kaunis on kuunnella kutsua Luojan,
nukkua pois, kun jo uupunut on.

56. Ken tulkita vois kaiken tarkoituksen,
me jäämme vaiti, hiljaa nöyrtyen.

57. Kevyesti kuin perhonen
laskeutuu kukkaan,
kevyesti laskeutui Luojan käsi
ja pyyhki pois tuskan.

58. Kotihin mielin, luokse Isän majan
ja Isän sydämen,
pois kuumeisesta höyrinästä ajan
lepohon tyynehen.

59. Kotiin kaukaiseen kaipuuni saa,
tähtinen taivas tien viitoittaa.

60. Kun kerran viimeisen suljen
nämä silmäni unista maan,
yhä ylemmäs silloinko kuljen,
yhä kauemmas nähdäkö saan.

60. Yrjö Jylhä

61. Kun loppuvat voimani kerran,
uni ylleni valahtaa,
se luona elämän Herran,
iankaikkisen hengen saa.

61. Helvi Juvonen

62. Kun pitkän elämän elää saa
voi rauhassa nukahtaa.
Kun kaikki on valmista, tehty työ
on edessä rauhaisa yö.

63. Kun suot mun jättää ajan,
maisen majan, luokses kanna,
luokses Jeesus tulla anna.

64. Kätes voimakas turvaksi anna,
kun uuvun nosta ja kanna
ikirauhaan kerran vie.

65. Lepää rauhassa, tuulen kehdossa,
tuoksuissa kesäisen maan.

66. Lepoa ja rauhaa poisnukkuneelle.

67. Levolle laske Luojani
armias ole suojani.

68. Löysin levon, rauhan ainaisen –
Kodista Taivaan sylistä kaikkeuden.

69. Luoja kauan valmisti viljaa
vuosi vuodelta verkalleen.
Nyt enkelit kypsän lyhteen
vei elämän Herralleen.

70. Luoja päättää päivistämme,
tietää, tuntee elämämme.
Antaa rauhan, levon suo,
jokaisen hän kutsuu luo.

71. Luona Herran hyvän,
vapaina vaivoista,
me saamme rauhan syvän.

72. Ma katson kuinka tumma laine
liittyy valkeaan.
Käyn kerran niitten matkaan
unhon virtaan harmajaan
ja tuudittaudun tuollepuolen ajan.

72. Aaro Hellaakoski

73. Maan matkalta käyn kotiin
– ilohon iäiseen.

74. Me olemme niin kuin uni
ja niin kuin ruoho maan
joka aamulla puhkee kukkaan
ja ehtoolla leikataan.

74. Mika Waltari

75. Me siellä ymmärrämme Herramme
hyvyyden
ja täysin käsitämme tahtonsa
syvyyden.
Hän kuivaa kyyneleemme.

76. Meillä on asumus Jumalalta,
iankaikkinen maja taivaissa,
joka ei ole käsin tehty.

76. 2.Kor 5:1

77. Meri tyyntyy, varjot pitenee,
rauhan ranta lähenee –
vene hiljaa satamaan saapuu.

78. Mä soudan pois maailmasta
uneen ja unheeseen
ja tuskasta kuolemasta,
minä soudan vapauteen.

79. Minne meri ja taivas kantaa
minne aalto ja tuuli käy
siellä nouseva aurinko hohtaa
ja sydämelles lempeän rauhan suo.

80. Minun aikani on Sinun kädessäsi.

80. Ps. 31:16

81. Mitä tummempi taivas
sitä kirkkaammat tähdet.
Mitä suurempi suru
sitä lähempänä Jumala.

82. Mit´elomme on, lyhyt hetki
sielumme eloon verraten,
kun ajast`eroaa sen retki
taivasta tapaa siipi sen.

82. Pär Lagerkvist

83. Mua siipeis suojaan kätke,
oi Jeesus Herrani.

84. Muistoista aika rakentaa
lohdutuksen.

85. Murheeseen on kätketty
toivo tulevista päivistä.

86. Niin hiljaa enkeli kulkua johti,
elon virran valkeita rantoja kohti.

87. Niin lähdit enkeli kultainen,
luo taivaan omien enkelten.

88. Niin lempeänä leviää hiljaisuus,
niin säteilevänä taivaan avaruus.

89. Niin lyhyt askel
ajasta ikuisuuteen,
niin kapea raja,
välillä taivaan ja maan.

90. Niin kuin kukka, niin kuin suvi
ruumihini lakastuvi,
voitollasi kuolemasta,
pelastat mun kauheasta
kuolon vallan voittaja.

91. Niin turvaisaa on,
Herra,
Sun rauhaas nukahtaa.

92. Nosta silmäsi, hiljaa syttyvät
kaikki kirkkaat tähdet.

93. Nuku hyvin,
sydämissämme on asuntosi.

94. Nuku unta nyt tyyntä ja lempeää,
lepää Jumalan kämmenellä.

95. Nyt nukut ikiunta,
rauhallista, tuskatonta.

96. Näe, oi ihminen, ylitse rajan,
aavista autuus vaeltajan.

97. Näin aukeaa portti viimeinen
valoon ja lauluun lintujen.

98. Oi Herra, sä korkeaan kirkkautees,
meidän uupunut rakkaamme vie.

99. Oi jos nukkua saisin kerran
kevätkukkien kätköhön
sulosuojahan Suomen armaan
alle miettivän männikön.

100. Oi riemun rikkautta ylhäällä
taivaassa,
oi ihmekirkkautta, iloa ikuista.

101. Olemme kaikki yhtä
kaikki Jumalaa
ja välillämme
piste vain pieni.
Aikaa jää!

101. Omar Khaijam

102. Olen hattara pilven
ja kukkanen maan
olen lintunen sinisiipi.
Mua kutsuu kerran enkelten maa,
ah heihin mä varmaan liityn.

103. Olen polkuni päässä, tuhansista
erään ja niitä on täynnä maa.
On viileä ilta, eräs päivä on mennyt,
on painunut metsien taa.

103. Aila Meriluoto

104. On aika silmät sulkea
ja lepoon painaa pää.
Herran käsi siunaava,
sun otsallesi jää.

105. On ajaton avaruus
arjesta irronnut ikuisuus,
on rauha, hiljaisuus.

106. On hiljainen taivaanranta,
eikä lintujen laulu soi.
Ei kuoleman tarkoitusta
aina ymmärtää voi.

107. On Jumalan kädessä ihmisen tie
Hän matkamme määrää ja perille vie.

108. On kaikki Jumalaa: Kun haihdut
tuuliin, taas mereen tuovat sinut
tuulispäät.

109. On kädessä kulku kohtalon.
Tahtosi, Isä, tapahtukoon.

110. On lähdön hetki saapuva,
se kaikki kohtaa kerran.
Vaan milloin, millä tavalla,
se tiedossa on Herran.

111. On lempeä levonmaa,
unen kaarisilta sinne johdattaa.

112. On luonain hän kun jätän tämän
maan ja Isän kotiin mä muutan
ihanaan.

113. On päivä päättynyt, on tullut ilta.
Uus`kotiranta uneen kangastaa.

114. On poissa kerran katoavainen maja
ja poissa ajan tummuus, ajan raja
ja tomun tahrat, painot raskaan
maan.

114. Mirjami Lähteenkorva

115. On pursi irronnut maan laiturista,
vie virrat kuulaat kohti Jumalaa.

116. On rauha taivaassa ikuinen,
olo Luojan luona turvallinen.

117. On siellä ikuinen kesän maa
sydän uupunut levätä saa.

118. On taivaan riemu rikkaampi,
tuhansin kerroin kirkkaampi
kuin aavistaakaa voimme.

119. Onnellinen hän
joka päänsä
taitaa painaa
iankaikkisen
Isän syliin.

120. Pitkä on päivien retki
illan himmeyteen.
Yks on autuas hetki
kivusta uupuneen;
nukkua siintoon illan.

120. Saima Harmaja

121. Pois juoksee aika joutuisaan,
me väistymme kuin varjo vaan.
Mutt`alla kaikkein vaiheitten
on armos iankaikkinen.

122. Pois on tomu, öiset harsot.
Nyt vast`taivas aukeaa,
valoon sielu vaeltaa.

123. Pois päivä meiltä kulki,
yön tummaan helmaan sulki.
Vaan valo kirkas, toinen,
tuo armon aurinkoinen
valaisee yönkin loistollaan.

124. Poissa on tuska, ohi on arki ja työ,
Purjehdus on päättynyt.
Vain lempeät mainingit rantaan lyö –
Isän kotiin matkaaja palaa.

125. Meri huokaa rantakiviin.
Veden yllä linnun lento
aamuaurinkoon. On muuton aika.

126. Päämme nyt painuu
ja sydän on hiljaa,
me nöyrrymme eessä Luojan.

127. Päättyi pitkä kaari elon,
väsynyt on saanut levon.
Nuku unta rauhaisaa.

128. Päivät kirkkaat, päivät kyyneleiset
siunaa Herra.

129. Rakas ystävä
ei koskaan kuole.
Hän elää ajatuksissamme,
sydämissämme, muistoissamme.

130. Salattu on meiltä maisen matkan pää.
Vastausta vaille kysymykset jää.

131. Samoin kuin olette osalliset
kärsimyksistä
samoin olette osalliset myöskin
lohdutuksesta.

131. 2. kor. 1:7

132. Siellä on polut tasaiset astua.
Siellä ei silmät voi kyyneliin kastua.
Siellä on vihreät kunnaat ja lehdot.
Siellä on pehmeät nukkua kehdot.

133. Silmät alasluotuna,
ripsillä kyyneleet –
suru ikimuistoinen
etten mistään löydä
lohdutuksen sanaa.

133. Lassi Nummi

134. Sinessä lintu lentää – pilviä tuuli tuo
kera kaipausten – kiitosten siivin
siirrymme Jumalan luo.

135. Sinua, Herra, kiitän elämästä,
päivistä menneistä ja myöskin tästä.
On kädessä kulku kohtalon.
Tahtosi, Isä tapahtukoon.

136. Sinun käteesi minä uskon henkeni,
Sinä, Herra, lunastat minut,
Sinä uskollinen Jumala.

136. Ps. 31:6

137. Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala,
sinua kannattavat iankaikkiset
käsivarret.

137. Moos. 33:27

138. Soi hiljaa surun kannel.
Niin pieni eessä Luojan,
on täällä ihminen.

139. Soi holvistossa sävel hiljainen,
on matka päättynyt,
on aika jäähyväisten.

140. Soi temppelin kellot hiljaa.
Elon Herra on niittänyt viljaa,
surun tuonut on tullessaan.

141. Sun suojassas, Jumala, mä olen
aina turvassa. Yöllä sekä päivällä
sä olet aina lähellä.

142. Suojaavat siipes, Jeesus,
mun päälleni levitä.

143. Suru on se miten me
muistamme ilon.
Tummien puitten välistä pilkottaa
auringon valaiseman merenselän
kimaltavat kyyneleet.

144. Surun kyynelten
lävitse loistavat
onnellisten muistojen
kultaiset säteet.

145. Sydän uupunut levon sai,
valkeni ikuinen sunnuntai.

146. Säveltä hiljaisuuden
sanat ei häiritä saa.
Kirkkaus ikuisuuden
ihmistä koskettaa.

146. Hilja Aaltonen

147. Taa tähtein täältä
on matkan määränpää.
Sylissä ikuisuuden,
kaikk`mainen häviää.

148. Takana elämän tuulet,
eessä rauha – iäisyys.

149. Tomu palajaa maahan,
niin kuin on ollutkin,
ja henki palajaa Jumalan luo,
joka sen on antanutkin.

149. Saarn. 12:7

150. Täällä pohjan tähden alla
on nyt kotomaamme,
mutta tähtein tuolla puolen
toisen kodon saamme.

151. Tämä varjojen maa, jää kauas taa,
vihdoin väsynyt sydän levon saa.

152. Täyttyi määrä päivien,
joutui päivä iltaan.
Kääntyi katse
taivaan kaarisiltaan.

153. Uupunut matkaaja
rannalla himmeän maan
astui aurinkolaivaan
suureen valkeaan.

154. Vaan ylitse kaikkien kyynelten
tuhat muistoa meitä lohduttaa.
Ne tallessa päivien menneiden –
tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa.

155. Vain heille on annettu levonmaa,
kuin kehto se heitä keinuttaa,
ikisuvista talviin, keväisiin
ne haihtuvat vuosien kierroksiin.

156. Vierellänsä kulkemaan
sai hän oppaan parhaan,
Herra kantaa hellin käsin
hänet taivaan tarhaan.

157. Viheriäisille niityille Hän
vie minut lepäämään.

157. Ps. 23:2

158. Voin aavistella rannan tuolla puolen,
miss`soluu venhe onnen valkamaan.

159. Yks`vaan on taivas,
yks`Jumala vaan,
on jokaisella se sielussaan
ja taivas on rauha
täytetyn työn…

159. Eino Leino

160. Ylitse elämän,
ohi kuoleman rajan,
Jumala vienyt on vaeltajan.

Xanax 2mg online | Buy provigil overnight delivery | Modafinil in europa kaufen


Where to buy viagra in ho chi minh city - buy viagra in ho chi minh city - buy viagra in ho chi minh city. The place where to buy viagra in harbin city, city is a place where you will buy this type of drug. You are going to buy this type of drug so get to know the place where buy viagra in harbin city, city. If you are going to harbin city, you should buy the viagra in harbin city. But if you are going to harbin city on a specific date, you can buy viagra in the place where you want to buy this type of drug in. Then you can buy this type of drug so get to know the place where it is to buy this type of drug. The place where to buy brand of viagra is to buy the brand of viagra in hong kong Brand-brand of viagra in harbin city, city is the market. The place where to buy brand of viagra in mumbai, mumbai is a place where you will purchase this type of drug. If you are going to mumbai, should buy this type of drug in the place where to buy this type of drug in. Then you can buy this type of drug so get to know the place where it is to buy this type of drug. If you are going to mumbai, should know that this type of drug is in the price so get to know the place where it is in the market. The place where to buy viagra in philippines is a place where u can buy this type of drug. You are going to buy this type of drug so get to know the place where you can get this type of drug. The place where to buy brand of viagra in mumbai, mumbai is a place where u can buy this type of drug. If you are going to mumbai, should buy this type of drug in the place where to buy this type of drug in. Then you can buy this type of drug so get to know the place where it is to buy this type of cheap drugstore kabuki brush drug. If you are going to mumbai, should know that this type of drug is in the price so get to know the place where it is in the market. Get a list of viagra brand and brands with product prices in mumbai, mumbai city, philippines. Viagra brand - name of in the market and cost of brand viagra in the city. The place where to buy viagra in mumbai, mumbai is a place where u can buy this type of drug. You are going to buy this type of drug so get to know the place where you can get this type of drug. The place where to buy brand of viagra is to buy the brand of viagra in philippines. The place where to buy brand of viagra is to buy this type of brand viagra in philippines. The place where to buy brand of viagra is to buy the brand of viagra in philippines. Syracuse, NY - The Syracuse Crunch will debut their second Alternate Jersey Saturday night at 7 p.m. the Oncenter. jerseys will be first alternate uniforms ever for the Crunch. The Crunch currently wear white jerseys in their home-opener against the Binghamton Senators on Saturday night. S.F.'S BEST DRUM & BASS STYLISTS San Francisco's jazz club scene is exploding with good times and great bass drum tunes. Here are the city's top drummers with top-rated albums available for download or CD. If you want to try some of their tunes, tune up to a high-powered rock band and jam to some of these tunes. You'll find a range of styles: funky blues and '60s rock, old-school rocksteady, modern-day pop, garage-band soul, and classic country.

Ambien 10mg 180 $445.00 $2.47
Ambien 10mg 180 pills US$ 530.00 US$ 2.94
Ambien 10mg 30 pills US$ 170.00 US$ 5.67
Ambien 5mg 360 pills US$ 970.00 US$ 2.69



Greater VancouverPeace RiverAmbien Greater Vancouver
Port HedlandWollongongCentral Okanagan
GeiselhöringKraichtalGlinde


Buy ambien generic online



order ambien online canada
buy cheapest ambien online
buy ambien online visa
buy ambien online cod
safe way to buy ambien online
buy ambien cr online
buy ambien generic online
how can i buy ambien online

Amitriptyline best price ? You can find best price of ipamitriptyline on the Internet and buy it in our site. After five years, the US Supreme Court has handed down the final judgement on a case that set off an extraordinary national debate. It was about who can be forced into marriage and then fired. The US ruling was a defeat for same-sex couples but a Buy modafinil in person uk victory for religious conservative groups who argued that employers have a statutory duty to protect employees' privacy rights, including the right to marry their spouse of choice. Although the ruling could be appealed by states seeking to ban same-sex marriage, it brings to a definitive close case that could have had a profound impact on the country's domestic relations and on its ability to regulate business and politics. The case concerned Sherry Swinimer, a teacher in Seattle, Washington who was fired from her job after Ambien 10mg 90 pills US$ 320.00 US$ 3.56 she married partner of 13 years, Mary Kay Letourneau. The couple had been together for 16 years and had a legal marriage in Buy phentermine in ireland Florida. Then Ms Swinimer began a job with the Lutheran Social Services Agency, a federally funded organisation that provides a wide range of social services to the poor and needy. But in Washington state an agency had a statutory duty to protect private information of the employees in its custody. 2010, Ms Swinimer was fired for being in a same-sex relationship. She challenged the agency's practice of telling employees that they should be married. As part of the process hiring an employee, federal agency did ask employees whether they lived together. Some of the responses said yes and some had no answer. The Supreme Court had to resolve three questions: whether an employee has a constitutional right to privacy; whether a federal employee has statutory duty to protect that privacy; and whether a state buy ambien online fedex can prohibit same-sex marriage in state law. The decision is not yet final because the court was only asked to decide on a claim against the federal agency, and did not question the right of couple to marry. In a dissent, Justice Sonia Sotomayor called the case an attempt to "restore sexual norms the workplace". The two dissenting justices did not agree on the reasoning in majority's decision. Justice Samuel Alito said the ruling was "a victory for the religious right", and added that the majority should not have permitted the case to be heard. His colleague Associate Justice Antonin Scalia went further, writing that the majority's ruling is "incompatible" with the US Constitution and must not be adopted. 'A huge setback' But the case set off a national debate and sparked legal effort by Republican politicians and conservative groups to force the issue. It was used to introduce a "religious liberty" bill in the House of Representatives March that.

  • Ambien in Kans.
  • Ambien in Minneapolis
  • Ambien in Cariboo
  • Ambien in Fontana


Can i buy temazepam online uk Buy xanax and ambien Buying phentermine pills Alprazolam pills online


Buy Ambien Zolpidem Online
5-5 stars based on 582 reviews